Kadonneen valtakunnan aikakirjat

E. E. Leivon viikinkiajan Hämeeseen sijoittuvat romaanit Soturiprinsessa ja Idän turkiskauppias palkittiin vuoden 2019 Möllärimestari-kilpailussa.  E. E. Leivon Kadonneen valtakunnan aikakirjat -sarjan kaksi ensimmäistä romaania Soturiprinsessa ja Idän turkiskauppias ovat voittaneet kunniamaininnan Päätalo-instituutin järjestämässä omakustanteiden Möllärimestari-kirjoituskilpailussa.

Kirjatraileri on katsottavissa myös Puustellin tarinoiden facebook-sivulla  ja Youtube-kanavalla  sekä  Kadonneen valtakunnan aikakirjojen omalla Youtube-kanavalla .  Voit tilata kirjan omalta kirjakauppiaaltasi tai verkosta. Ehdota myös kirjasarjaa omaan kirjastoosi!  Tervetuloa Kadonneen valtakunnan aikakirjojen maailmaan! 

Magnus von Wrightin litografia Hakoisten linna, painaja Adler und Dietze, Dresden, teoksessa Zacharias Topelius 1845 - 1852: Finland framställdt i teckningar, häftet I. Helsingfors: A. W. Gröndahl & A. C. Öhman. Museovirasto – Musketti, Historian kuvakokoelma. Kadonneen valtakunnan aikakirjat -romaaneissa puolustukseen tarkoitetuilla linnoituksilla, ns. linnavuorilla, on tärkeä rooli. Kirjasarjan aloittavassa romaanissa Soturiprinsessa tarina pääsee toden teolla vauhtiin Emerentian saapuessa Hakoisten linnavuorelle. 

Kaikki tähänastiset pullat ovat nyt tulleet uunista ulos! Voit ostaa romaanit painettuna omalta lähikirjakauppiaaltasi tilauksesta tai verkosta . Kirjasarjan julkkareita juhlistetaan 14.4.2018 klo 12 - 14 Auttoisilla Kievari Aijakassa.  

Tässäpä sitä on trikoloria kerrakseen! 

Katso video  Häme vuonna 859 Romaanisarja Kadonneen valtakunnan aikakirjat vie lukijan rautakauden Hämeeseen 800-luvulle. I Soturiprinsessa II Idän turkiskauppias III Kuninkaan testamentti. 

Auttoisilla sijaitsee Rautjärvi, jonka pohjasta kerrotaan  muinaisina aikoina  nostetun rautamalmia. Tähän viitataan myös romaanissa Soturiprinsessa,  asuuhan erämaakylässä seppämestari Valtari, jolla riittää pajassaan kiireitä... 

Yksi viikinkitarinani sankareista on nuori Emerentia, joka kertomuksen edetessä saa kutsumanimen soturiprinsessa. Nimi ei ole suomalaisnimi, mutta Emerentian isähän onkin maailmanmatkaaja, jonka juuret ulottuvat Sveanmaahan saakka. Emme voi tietää, onko viikinkiaikana käytetty Emerentia-nimeä, mutta teoriassa se on mahdollista. Mistä nimi Emerentia sitten on peräisin? 

Soturiprinsessan tapahtumat alkavat Padasjoella sijaitsevasta Auttoisten kylästä. Tosin kirjassa kylä esiintyy nimellä Auttonen. Kylän nimen pohjana on mitä todennäköisimmin ollut saamelaisnimi autto, joka tarkoittaa kosteapohjaista laaksoa. Päijänteen rantakylien ohella Auttoinen on Padasjoen vanhimpia kyliä, ja Auttoisten järvien rannoilta tunnetaankin useita kivikautisia asuinpaikkoja. Kirjallisissa lähteissä kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1464.  Millainen oli viikinkiajan (800 - 1025 jKr.) Auttoinen?  Sitä emme voi varmasti tietää, mutta kirjoittajan mielikuvitukselle se antaa tilaa.  Viikinkiajan alussa Auttolaakso ja sen ympärillä sijaitsevat laajat erämaa-alueet satoine järvineen lienevät olleet harvaanasuttuja. Auttoinen sijoittuu Kokemäenjoen vesistön äärialueelle, ja pohjoisesta itään sitä rajoittaa vedenjakajaharjanne. Juuri Auttoisilla ja siihen läheisesti liittyvillä alueilla esiintyy runsaasti saamelaisnimiä: porasa=poroisenmaa, palsa=ikijää, putaa=koski

Aino sanoi:  - Sukumme on voittamaton! Ja nyt on tullut tämä, tämä…   - Emerentia, Jorma täydensi.  - Sekö hänen nimensä oli? No. Juuri hän. Muka urhea soturiprinsessa, joka olisi lahdannut vihollisia kuin meren karjaa. Päällikön valittu. Pah! Minä räjähdän! Soturiprinsessa s. 187 Soturiprinsessa on viikinkiaikaan sijoittuva seikkailuromaani. Myynnissä e-kirjana ja pokkarina. Piirros: Satu Niinimäki. 

   - Mitä olen tehnyt saadakseni noin nyrpeän ja tyytymättömän tyttären?! Marjatta huokaisi. Emerentia oli vahva ja terve, mutta luonteeltaan villivarsa. Nyt tyttö oli kiukunpuuskan vallassa siksi, ettei päässytkään metsälle, kuten oli suunnitellut. Edellisenä päivänä hän oli venäyttänyt oikean kätensä harjoitellessaan keihään heittoa eikä siksi pystynyt vetämään jousta vireeseen.  Marjatta kantoi vettä kaivolta ja laskeskeli, miten tyttären kukkeat vuodet olisivat pian takanapäin. Emerentiaa ei vinhasti pyörivä ajanratas kuitenkaan näyttänyt surettavan. Mahtoiko hän edes muistaa omaa ikäänsä? Tuskin. Mutta Marjatta muisti. Hänen ainoan tyttärensä syntymä kaksikymmentäkaksi vuotta sitten oli ollut tuskan päivä, joka ei unohtuisi. Erik-puoliso ei näyttänyt olleen millänsäkään siitä, että lapsi oli tyttö, vaikka Marjatta oli toivonut poikaa. Mutta poikamainen tytöstä lopulta tuli. Kenen sukulaisvainajan henki lapseen oli mennyt? Ehkä itse Erikin, joka kolme vuotta tyttärensä syntymän ol

Pohjolan lukuisten heimojen joukosta nousi 800-luvulla yhä vaikutusvaltaisempia päälliköitä, joilla sotilaallisen ja poliittisen taidon lisäksi oli varaa palkata sotureita puolustamaan ja laajentamaan alueitaan.  

Sepitelmäni alkaa jo 1400-luvulla kirjallisissa lähteissä mainitusta Auttoisten kylästä Hämeestä. Isoisäni ja enoni runoilivat ja tarinoivat kotikylänsä menneisyydestä, ihmisistä, kaskuista, sattumuksista, kummituksistakin. Minä taas haluan kertoa ajasta, jolloin myöhemmin viikingeiksi kutsutut kauppiassoturit purjehtivat nykyisellä Itämerellä. Emme tiedä, miksi historiankirjoitus ei mainitse mahtavaa, pakanallista Hämeen maata, jonka tuolloin kerrotaan ulottuneen suolamerestä suolamereen. E. E. Leivo