Valtari

   - Näytä minulle metsästäjän taitosi, niin saat tikarin! Valtari sanoi.
   Emerentia mykistyi. Tämä oli huono juttu, hän kun tarvitsi tikarin mieluiten heti. Valtari oli niitä harvoja ihmisiä, joita Emerentia kylässä kunnioitti ja jolle hän ei koskaan väittänyt vastaan. Niinpä hän ojensi tikarin vakavana takaisin sepälle, jonka katse oli ilkamoiva ja jonka suupielet nykivät ylöspäin.
   - Älä huoli. Pidä tikarisi, olet sen ansainnut. Maksat myöhemmin. Tiedän, että olet aina pitänyt sanasi. Mutta nuolenkärkiäsi saat vielä odottaa, koska niihin en minä eivätkä edes apupoikani ole ehtineet paneutua. Olen saanut useamman tilauksen Hakoisista asti.  
   - Hakoisista? Mutta sehän on kaukana täältä. Heidän seppänsä ei taida vetää vertoja Auttosten sepälle?
   - Siitä tuskin on kysymys, Valtari hymyili. - Mutta se tiedetään, että Hämeen päällikkö on pistänyt valta-alueillaan rattaat pyörimään. Kaikki sepät ovat tätä nykyä kiireisiä.
- Onkohan päällikkö varustautumassa johonkin hyökkäykseen?
- Ainahan hän on, ollut jo seitsemän vuotta! Kaukaa viisas mies, tai sitten sotahullu! Valtari sanoi pajasta ulos kaivolle kävellessään. Emerentia seurasi häntä.
- Mutta molemmissa tapauksissa sinä hyödyt siitä, eikö totta?
- Juuri niin!

Soturiprinsessa s. 23-24