Emerentia

Mitä olen tehnyt saadakseni noin nyrpeän ja tyytymättömän tyttären?! Marjatta huokaisi. Emerentia oli vahva ja terve, mutta luonteeltaan villivarsa. Nyt tyttö oli kiukunpuuskan vallassa siksi, ettei päässytkään metsälle, kuten oli suunnitellut. Edellisenä päivänä hän oli venäyttänyt oikean kätensä harjoitellessaan keihään heittoa eikä siksi pystynyt vetämään jousta vireeseen. Marjatta kantoi vettä kaivolta ja laskeskeli, miten tyttären kukkeat vuodet olisivat pian takanapäin. Emerentiaa ei vinhasti pyörivä ajanratas kuitenkaan näyttänyt surettavan. Mahtoiko hän edes muistaa omaa ikäänsä? Tuskin. Mutta Marjatta muisti. Hänen ainoan tyttärensä syntymä kaksikymmentäkaksi vuotta sitten oli ollut tuskan päivä, joka ei unohtuisi. Erik-puoliso ei näyttänyt olleen millänsäkään siitä, että lapsi oli tyttö, vaikka Marjatta oli toivonut poikaa. Mutta poikamainen tytöstä lopulta tuli. Kenen sukulaisvainajan henki lapseen oli mennyt? Ehkä itse Erikin, joka kolme vuotta tyttärensä syntymän oli jälleen lähtenyt matkoilleen ja jäänyt sille tielleen.