Vuosi 860

Viikinkiajan Hämeeseen sijoittuva romaani Kuninkaan testamentti, Kadonneen valtakunnan aikakirjat -jatkokertomuksen III osa, alkaa vuodesta 860, jolloin Euroopassa kuhisi. Skandinaavien nopealiikkeiset ja ketterät laivat valtasivat meret. Viikinkien hallitsema aikakausi oli toden teolla alkanut. 

Rusien laivasto hyökkäsi 860 Konstantinopoliin kertoman mukaan peräti kahdensadan laivan voimin.

Samana vuonna soturi Ragnar Karvahousun (Lodbrok) pojat Björn Rautakylki ja Hastein etenivät 62 viikinkilaivan kanssa Ranskasta kohti Välimerta lopullisena määränpäänään Rooma. 

Kaksi Färsaarille ja Hebrideille matkaavaa norjalaislaivaa ajautui myrskyssä kurssilta ja päätyi Islantiin, jonka kerrotaan näin löydetyn.

Tanskalaisten kuninkaaksi Horik II:n jälkeen nousi Kanutus I. Tanskalaisten hallitsijoiden vaikutusvaltaa vahvistivat merkittävät kauppapaikat Ribe ja Hedeby.

Purjehtivien soturikauppiaiden etenemistä uusille alueille ei enää kukaan voinut estää. Yksi viikinkien kohteista oli Häme.